Opettajat

Tarmo Hakkarainen
Tarmo Toimii seuran pääopettajana, Hän Kiinnostui itämaisistä lajeista kamppailutaitojen myötä. Hän aloitti karaten vuonna 1987 (musta vyö) ja aikidon vuotta myöhemmin (ruskea vyö). Taijin harjoittamisen Tarmo aloitti vuonna 1992
Opetuksessa Tarmo korostaa rentoutta, hengitystä, hyvää vartalon asentoa sekä kehon aistimista paikaltaan ja liikkeestä. Taija ei voi kuitenkaan harjoitella ilman hyvää perustekniikkaa, joten liikkeiden ulkoisen muodon opettamisella on suuri osuus harjoituksissa. Kamppailusovellutusten näyttäminen opetustilanteessa on minusta tärkeää.
Harjoittelunsa Tarni on syventänyt chi kungilla ja taolaisilla terveysharjoitteilla (taojooga), joita hän käytää myös harjoituksissa.
Tarmo on myös kilpaillus taijissa vuosina 1995-2000. Suomi on menestynyt kansainvälisissä kisoissa hyvin ja voittikin kaksi kultaa vuoden 1998 Euroopanmestaruuskisoista Ateenasta.

Juha Farin
Juha Toimii seuran apuopettajana eli huolehtii viikottaisesta opetuksessa.
Taijin harrastamisen Juha aloitti Helsingissä 2000-luvun alkupuoliskolla. Hän on toiminut niin apuopettajana helsingissä, kuin opettajana omassa seurassa Lohjalla.
Pohjois-Karjalaan muuttaessaan Juha alkoi opettaa mm. Joensuun kansalaisopistossa.
Juha on myös opiskellut terveys-qi gongia ja on Asahi-ohjaaja.
Nykyään Juha on Tarmo Hakkaraisen oppilas.

